Skip to main content

Yhdistykseen kuuluu 111 eri puolella Suomea toimivaa sairaus- tai hautaus- ja eroavustuskassaa.

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä vakuutuskassarekisterissä oleva vakuutuskassa. Rekisterin pitäjä on Finanssivalvonta.

Kassoja toimii sekä yksityisen että julkisen sektorin työpaikoissa eri toimialoilla.

Työpaikkakassat

  • Osa kassoista on ns. työpaikkakassoja. Ne myöntävät sääntöjensä mukaisten etuuksien ohella myös sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia. Näiden kassojen jäsenet voivat hakea siis myös Kelan sairaanhoitokorvaukset oman työpaikkansa sairauskassasta

Täydennyskassat

  • Vakiintuneen kielenkäytön mukaan täydennyskassa on sairauskassa, joka harjoittaa pelkästään lakisääteisiä etuuksia täydentävää lisäetuustoimintaa. Täydennyskassassa vakuutetut hakevat ja nostavat sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset Kansaneläkelaitoksen toimistosta.

Hautaus- ja eroavustuskassat

  • maksavat nimensä mukaisesti hautausavustusta jäsentensä kuolemantapauksen takia tai eroavustusta jäsenen jäädessä eläkkeelle.

Työntekijät ja/tai toimihenkilöt muodostavat vakuutuskassan jäsenistön eli ovat kassassa vakuutettuja. Monissa kassoissa eläkeläiset voivat jatkaa kassan vakuutettuina, ja osassa kassoista myös perheenjäsenet ovat oikeutettuja korvauksiin.

Työpaikkakassat

  • Kotkajärventie 1 B 3, 14500 Iittala
  • +358452354750
  • iittalan.sairauskassa@outlook.com
  • iittalansairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Marikka Ihamäki-Salo

  • Terästehtaantie 1, 55100 Imatra
  • +358205015180
  • sairauskassa@ovako.com
  • Toimitusjohtaja: Ritva Moisio

  • Majurintie 3 A, 46900 Inkeroinen
  • 0204626536
  • inkeroinen.vakuutuskassa.ext@storaenso.com
  • www.inkeroistenvakuutuskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: vs. tj Niina Härmä

  • PL 18, 48601 Kotka
  • +358504178545, +358504178563
  • karhulan.tehtaitten.sairauskassa@kela.fi
  • www.karhulansairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Tarja Paavola

  • PL 6, 05801 Hyvinkää
  • +358204753159
  • terhi.pousi@kone.com
  • www.vakuutuskassa.com
  • Toimitusjohtaja: Terhi Pousi

  • PL 6, 05801 Hyvinkää
  • +358204753159
  • terhi.pousi@kone.com
  • www.vakuutuskassa.com
  • Toimitusjohtaja: Terhi Pousi

  • Keskuskatu 5, 48100 Kotka
  • 040 1682 765, 044 3507 313
  • kotkan.vakuutuskassa@kela.fi
  • Toimitusjohtaja: Sari Pelkola

  • Valimotie 27, 00380 Helsinki
  • +358 10 6362718
  • lt-sairauskassa@kela.fi
  • www.lt-sairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Leena Anttila

  • Linnavuorentie 8-10, 37240 Linnavuori
  • +358403578408
  • susanna.koskela@agcocorp.com
  • Toimitusjohtaja: Susanna Koskela

  • Vipusenkatu 12, 57200 Savonlinna
  • +358447453539
  • ext-kristiina.kajakulma@kela.fi
  • Toimitusjohtaja: Kristiina Kajakulma

  • Vuoksenniskantie 105, 55800 Imatra
  • +358401706044, +358401706043
  • toimisto@imatransairauskassa.fi
  • www.imatransairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Kirsi Nykänen

  • PL 103, 80101 JOENSUU
  • 040 357 1857
  • PeltolanSairauskassa@JohnDeere.com
  • Toimitusjohtaja: Riitta Jumaili

  • Uusikoivistontie 42, 28130 Pori
  • +35826350630
  • sairauskassa.kupari@outlook.com
  • www.sairauskassakupari.fi
  • Toimitusjohtaja: Tarja Laaksonen

  • Valmetinkatu 2, 44200 SUOLAHTI
  • 020 4550 888
  • sairauskassa.metso@kela.fi
  • www.sairauskassametso.fi
  • Toimitusjohtaja: Aija Rautiainen 1.5.2020 alkaen

  • Isometsäntie 2, 26100 Rauma
  • +35828316258
  • sairauskassa.oras@kela.fi
  • www.sairauskassaoras.com
  • Toimitusjohtaja: Päivi Tähtinen

  • Uusikoivistontie 42, 28130 Pori
  • +35826350383
  • sairauskassa.rowaco@outlook.com
  • www.sairauskassarowaco.fi
  • Toimitusjohtaja: Minna Kuusinen

  • Kuninkaankatu 3, 26100 Rauma
  • 044 984 1677
  • sairauskassa.sampas@kela.fi
  • www.sampas.fi
  • Toimitusjohtaja: Minna Lehtonen

  • Simpeleentie 12, 56800 Simpele
  • +358445371483
  • sairauskassa@sairauskassasimpele.fi
  • www.sairauskassasimpele.fi
  • Toimitusjohtaja: Sanna Hinkkanen

  • Apiankatu 5, 37600 Valkeakoski
  • +358406765394
  • sairauskassa.walkia@kela.fi
  • www.sairauskassawalkia.fi
  • Toimitusjohtaja: Jaana Pietilä

  • Vipusenkatu 12, 57200 Savonlinna
  • +358447453539
  • ext-kristiina.kajakulma@kela.fi
  • Toimitusjohtaja: Kristiina Kajakulma

  • Pohjoispuisto 4, 28100 Pori
  • +358404821128
  • seikun.sahan.tyontekijain.sairauskassa@kela.fi
  • www.seikunkassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Niina Lehtilä

  • PL 205, 33101 Tampere
  • +358503086522
  • toimisto@takonsairauskassa.fi
  • www.takonsairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Sanna Rajala

  • Pohjoispuisto 4, 28100 Pori
  • +358404821128
  • teljan.sairauskassa@kela.fi
  • www.sairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Elina Kasava

  • Vähikkäläntie 1, 12400 Tervakoski
  • +35819771280
  • tervakosken.sairauskassa@kela.fi
  • Toimitusjohtaja: Sinikka Sillanpää

  • Hennalankatu 270, 15700 Lahti
  • +358500854655
  • ext-kristiina.sundelin@kela.fi
  • www.vakuutuskassaaalto.fi
  • Toimitusjohtaja: Krisriina Sundelin

  • PL 100, 00048 Fortum
  • +358104525100
  • enerkemi@fortum.com
  • www.enerkemi.fi
  • Toimitusjohtaja: Tuija Zinovjev

  • Teollisuuskatu 1, 65170 Vaasa
  • 050 379 8203
  • waasawartsilan.sairauskassa@kela.fi
  • www.waasawartsilan-sairauskassa.net
  • Toimitusjohtaja: Emmi Kiviniemi (sijaisena virkavapaan ajan Monica Krokfors 19.8.-21.5.25)

  • Kauppakatu 19 C, 44100 Äänekoski
  • +358401955545
  • aanekosken.tehtaitten.sairauskassa@kela.fi
  • www.aanekoskensairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Irene Laine

Hautaus/eroavustuskassat

  • Ratamestarinkatu 11, 00520 HELSINKI
  • +3589175037
  • vakuutuskassa@railia.fi
  • http://www.railia.fi
  • Toimitusjohtaja: Mirja Sorsa

Täydennyskassat

  • Luostarinkatu 24 B 26, 21100 Naantali
  • +358102292000
  • katri.leskinen@ahtausalansairauskassa.fi
  • www.ahtausalansairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Katri Leskinen

  • PL 120 , 33101 TAMPERE
  • +358444166571
  • marjo.tumelius@atagears.fi
  • Toimitusjohtaja: Marjo Tumelius

  • PL 566 / Kemirantie, 67701 KOKKOLA
  • +358468760523
  • sairauskassa@cabb-chemicals.fi
  • Toimitusjohtaja: Piia Peltokangas

  • Satakunnantie 5, 28400 Ulvila
  • +358505001083
  • kipukassa@kipukassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Liisa Vainionpää

  • Lapintie 3, 33100 Tampere
  • +358503257362
  • toimisto@finlayson-upofloorinvakuutuskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Sanna Hyry

  • Puuvillakatu 4 C 1, 30100 Forssa
  • +358503589364
  • info@forssansairauskassa.fi
  • www.forssansairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Naula Päivi

  • PL 15 , 01053 Finnair
  • +35898184560
  • sairauskassa@finnair.fi
  • Toimitusjohtaja: Virpi Karttinen

  • Poikkitie 1, 53500 Lappeenranta
  • +358405110866
  • jarkko.hamalainen@nordkalk.com
  • Toimitusjohtaja: Jarkko Hämäläinen

  • Karhumäenkatu 2, 55120 Imatra
  • +358504059423
  • merja.tuunanen@issoy.fi
  • Toimitusjohtaja: Tuovi Litmanen-Tuomi

  • Suominen Nonwovens Ltd, PL 25, 29251 NAKKILA
  • +358102145272
  • jaana.saarnio@suominencorp.com
  • Toimitusjohtaja: Jaana Saarnio

  • PL 125, 37601 VALKEAKOSKI
  • +358408484402
  • pasi.luukka@valmet.com
  • Toimitusjohtaja: Pasi Luukka

  • PL 101, Raisionkaari 55, 21201 Raisio
  • +358447821213
  • killinalli@raisio.com
  • www.killinalli.net
  • Toimitusjohtaja: Ritva Kivimäki

  • Minnan kirjanpitopalvelu, Riihontie 150, 35990 Kolho
  • +358400715433
  • minna@minnankirjanpitopalvelu.fi
  • Toimitusjohtaja: Minna Ykspuu / tilitoimisto

  • Hammareninkatu 10, 39200 KYRÖSKOSKI
  • +358401790001
  • kyron.sairauskassa@outlook.com
  • www.kyronsairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Sirpa Ekstam

  • PL 5, 62101 Lapua
  • +358105233463
  • sari.lahtinen@nammo.com
  • Toimitusjohtaja: Sari Lahtinen

  • c/o DHL, Katriinantie 14-16, 01530 Vantaa
  • +358407764943
  • sandbergemi@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Emilia Sandberg

  • Kokkolantie 1791, 88200 Otanmäki
  • +358406805480
  • otanmaen.sairauskassa@outlook.com
  • www.otanmaensairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Anneli Leiviskä

  • c/o Aila Pekkarinen, Hinttalankatu 5 C 16, 37100 Nokia
  • +358405589728
  • sairauskassa@saika.fi
  • www.saika.fi
  • Toimitusjohtaja: Aila Pekkarinen

  • PB 19, 10901 Hangö
  • +358405617116
  • marika.karlberg@forcit.fi
  • Toimitusjohtaja: Marika Karlberg

  • Pielisentie 18, 2. krs, 81700 LIEKSA
  • +35813531616
  • pankakosken.sairauskassa@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Anu Heininen

  • c/o Turunmaan kiinteistöt oy, Rantatie 24, 21600 Parainen
  • +35824583253
  • parpuk@turunmaankiinteistot.fi
  • Toimitusjohtaja: Mikael Lindholm

  • Otavankatu 8 B 72, 28130 Pori
  • +358026330205
  • kassa@ktvkassa.fi
  • www.ktvkassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Juha Railovuo

  • Vanhasahankatu 3, 28100 Pori
  • +358505001083
  • kipukassa@kipukassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Liisa Vainionpää

  • Koivukummuntie 2, 28760 Pori
  • +358505001083
  • kipukassa@kipukassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Liisa Vainionpää

  • Lapintie 3, 33100 Tampere
  • +358503257362
  • rollikka@sairauskassarollikka.fi
  • Toimitusjohtaja: Sanna Hyry

  • Kauppatori 1, 68600 Pietarsaari
  • 044 3035056
  • info@sairauskassaebba.fi
  • www.sairauskassaebba.com
  • Toimitusjohtaja: Ann-Mari Hotta

  • Rydönnotko 1, 20360 Turku
  • +358408683193
  • fi.sk-ilma@flaktgroup.com
  • Toimitusjohtaja: Kati Jukola

  • PL 15, 68601 Pietarsaari
  • sara.gronhage@ostp.biz
  • Toimitusjohtaja: Sara Grönhage

  • PL 26, 67101 Kokkola
  • 0400 350472
  • sairauskassa@komet.fi
  • http://www.komet.fi/
  • Toimitusjohtaja: Mia Lassila

  • Kauppatori 1, 68600 PIETARSAARI
  • 0449780499
  • k.bjorklund@multi.fi
  • peko.yhdistysavain.fi
  • Toimitusjohtaja: Kaija Björklund

  • Kanavapuistikko 23, 68600 Pietarsaari
  • 044-7666033
  • sellu@sairauskassasellu.fi
  • www.sairauskassasellu.fi
  • Toimitusjohtaja: Sara Grönhage

  • PL 186, 13101 HÄMEENLINNA
  • +358408696758
  • info@sairauskassavanaja.com
  • Toimitusjohtaja: Tomi Virtanen

  • PL 50, 28101 Pori
  • +358505001083
  • kipukassa@kipukassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Liisa Vainionpää

  • c/o Marjanneli ky, Kauppakatu 17 B 34, 80100 JOENSUU
  • +3558500670784
  • jaana.lehikoinen@mobiili.net
  • Toimitusjohtaja: Jaana Lehikoinen

  • Brunnskogsgatan 4, 68600 JAKOBSTAD
  • 050 4902038
  • annmarihotta@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Ann-Mari Hotta

  • PB 15, 68601 JAKOBSTAD
  • 045-6001288
  • sara.gronhage@ostp.biz
  • Toimitusjohtaja: Sara Grönhage

  • c/o Satu Huusko, Kaarnakatu 11, 79100 LEPPÄVIRTA
  • +358405145320
  • sorsakoskensairaskassa@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Satu Huusko

  • Eteläinen Karjalantie 5, 48600 Kotka
  • +3585262563
  • sunilan.vakuutuskassa@outlook.com
  • www.sunilansairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Terhi Timberg

  • Läntinen Teatterikuja 1 , 00100 Helsinki
  • 0503153786
  • minna.peltomaki@kansallisteatteri.fi
  • Toimitusjohtaja: Markku Colliander

  • Annalankatu 4 C 18, 33710 Tampere
  • +358503265473
  • trikoonsairauskassa@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Irma Heikkilä 1.8.2019 alkaen

  • PL 306 / Lokomonkatu 3, 33101 TAMPERE
  • +358503173884
  • tamfeltinsairauskassa@gmail.com
  • Toimitusjohtaja: Taina Tuominen

  • Tilikiha Oy, Kummunkatu 10, 83500 OUTOKUMPU
  • +358505555246
  • irma.romppanen@tilikiha.fi
  • Toimitusjohtaja: Irma Romppanen

  • Kankurinkatu 4 – 6, 05800 HYVINKÄÄ
  • +358503069997
  • vakuutuskassa@vrraide.com
  • www.vrraide.com
  • Toimitusjohtaja: Päivikki Eskelinen

  • c/o OFA Oy Ab Hirvikoskentie 128, 32201  LOIMAA
  • 045 677 3195
  • vesa.oja@ofa.fi
  • Toimitusjohtaja: Vesa Oja

  • c/o Nokian Paperiväen sairauskassa Pirkkalaistori 10, 31700 NOKIA
  • +358 50 4141 310
  • sairauskassa@teknikum.com
  • www.vammalankumivaensairauskassa.fi
  • Toimitusjohtaja: Terhi Katajisto

  • Kauppakatu 52, 78200 VARKAUS
  • +358405503360
  • asiakaspalvelu@varkaudenvakuutuskassa.fi
  • www.varkaudensairauskassa.com
  • Toimitusjohtaja: Satu Pehkonen

  • PL 5, 23501 UUSIKAUPUNKI
  • +358504384068
  • sari.villa@yara.com
  • Toimitusjohtaja: Sari Villa