Kela: Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan 2,1 %. 

 

Kela on vahvistanut vuoden 2022 kansaneläkeindeksin pisteluvun. Kelan maksamia etuuksia korotetaan ensi vuonna 2,1 % kansaneläkeindeksin perusteella. 

Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Näin etuuksien ostovoima pyritään säilyttämään hintojen muuttuessa.

Lain mukaan Kela vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluvun. Vuonna 2022 pisteluku on 1674 (vuonna 2021 se on 1639). Pisteluku kasvaa siis 2,1 %. Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 150 miljoonalla eurolla vuonna 2022.

Indeksitarkistuksen vuoksi esimerkiksi yksinasuvan täysi kansaneläke suurenee 665,29 eurosta 679,50 euroon, takuueläkkeen täysi määrä suurenee 837,59 eurosta 855,48 euroon ja eläkettä saavan hoitotuen perusmäärä suurenee 71,48 eurosta 73,00 euroon.

Työttömälle työnhakijalle maksettava työmarkkinatuki tai peruspäiväraha on ensi vuonna 34,50 euroa päivässä (33,78 e/pv vuonna 2021).

Lisäksi esimerkiksi lasten kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta suurenee 342,95 eurosta 350,27 euroon ja sairauspäivärahan vähimmäismäärä suurenee 29,05 eurosta 29,67 euroon. Lääkkeiden vuosiomavastuu eli ns. lääkekatto on ensi vuonna 592,16 euroa (579,78 euroa vuonna 2021).

Myös opintorahaa korotetaan kansaneläkeindeksin perusteella, mutta korotus astuu voimaan uuden lukuvuoden alussa 1.8.2022 alkaen. Jos opiskelija asuu itsenäisesti ja on täyttänyt 18 vuotta, opintoraha suurenee 253,69 eurosta 259,10 euroon kuukaudessa.

Etuuksiin liittyviä euromääriä ja tulorajoja 1.1.2022 alkaen

Back to Top