STM: Koronarokottamisten ja -testausten sairausvakuutuslain mukaisia korvauksia esitetään jatkettavaksi

 

 

Sairausvakuutuslain väliaikaisia muutoksia jatkettaisiin siten, että koronarokote kuuluisi sairaanhoitokorvausten piiriin. Rokottamisen korvaustaksa olisi jatkossakin 10 euroa. Myös rokotuksiin tehtyjen matkojen kustannukset korvattaisiin sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa tehtyjen rokottamisten osalta. Lisäksi hallitus esittää valtioneuvoston asetuksenantovaltuuden jatkamista koronavirustestauksen korvaustaksan osalta. Valtuus mahdollistaa korvaustaksan säätämisen asetuksella korkeammaksi kuin mikä Kelan vahvistama korvaustaksa normaalisti on.

Nykyisellään sairausvakuutuslain väliaikaiset muutokset ovat voimassa vuoden 2021 loppuun. Hallitus esittää väliaikaisten muutosten jatkamista 30.6.2022 asti.

Esitettyjen lakimuutosten tavoitteena on jatkossakin turvata Suomessa asuvan tai työskentelevän sairausvakuutetun pääsy koronarokotukseen ja –testaukseen. Muutoksilla helpotetaan myös työnantajien mahdollisuuksia antaa rokottaminen työterveyshuollossa tehtäväksi, jos kunta näin haluaa. 

Väliaikaisten säännösten jatkamisella parannettaisiin vakuutettujen mahdollisuuksia mennä koronarokotukseen yksityiselle terveydenhuollon palveluntuottajalle julkisen terveydenhuollon sijaan. Lisäksi väliaikaisten säännösten jatkamisella korvattaisiin vakuutetuille syntyneitä kustannuksia. Samoin vakuutetun mahdollisuudet valita koronatutkimuksen paikaksi yksityinen palveluntuottaja julkisen terveydenhuollon sijaan paranisivat. 

Väliaikaisten säännösten jatkamisen myötä Kela voisi myös jatkossa korvata työterveyshuollossa annetut koronarokottamiset joko työterveyshuollon kustannuksina tai sairaanhoitokorvausten kautta. Koronarokottamisen korvaus voitaisiin maksaa suorakorvauksena yksityiselle työterveydenhuollon palveluntuottajalle, jolloin työnantajan maksettavaksi jäisi rokottamistoimenpiteen omavastuuosuus.

Työnantajien taloudellisia mahdollisuuksia tarjota koronatutkimuksia työntekijöilleen jatkettaisiin edelleen mahdollistamalla valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetun PCR-tutkimuksen suorakorvaus palveluntuottajalle silloinkin, kun omavastuuosuuden olisi maksanut testattavan työnantaja.

Lakimuutokset tulisivat voimaan 1.1.2022, ja olisivat voimassa 30.6.2022 asti.

Back to Top