STM: STM ohjeistaa aluehallintoviranomaisia päättämään koulutilojen avaamisesta ja yleisötilaisuuksien rajoituksista
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut aluehallintovirastoille uuden ohjeen valtioneuvoston periaatepäätösten toimeenpanemiseksi. Aluehallintovirastoja kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin, joilla koulujen tiloja voidaan avata hallitusti ja yleisötilaisuuksien rajoituksia jatkaa.
Toimenpiteiden tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämistä yhteiskunnassa. Toimenpiteet tehdään tartuntatautilain nojalla.
Koulujen tilat otetaan käyttöön 14.5. – tilojen käyttöön yksilöidyt käyttörajoitukset
Valtioneuvosto päätti 29.4.2020 purkaa valmiuslakiin perustuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitustoimenpiteet, joilla lähiopetusta oli rajoitettu. Päätöksen mukaan koulujen tilat avataan 14.5.2020.
Aluehallintovirastoja kehotetaan nyt tekemään päätökset, joilla asetetaan tarvittavat välttämättömät rajoitukset päiväkotien ja oppilaitosten tilojen käytölle.
Tilat voidaan ottaa käyttöön, jos niiden käytössä noudatetaan järjestelyistä laadittua ohjetta. Ohjeen ovat laatineet opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yksityiskohtaisista järjestelyistä päättävät koulutuksen järjestäjät.
Määräykset ovat voimassa 14.5.-13.6.2020.
10 henkilön kokoontumisrajoitukset ovat voimassa toukokuun loppuun
Valtioneuvosto päätti 6.5. pitää 10 henkilön kokoontumisrajoitukset voimassa toukokuun loppuun saakka. Sen jälkeen kokoontumisraja nousee 50 henkilöön.
Aluehallintovirastoja kehotetaan nyt jatkamaan aiemmin annettuja määräyksiä ja kieltämään yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ajalla 14.5.-31.5.2020.
Kesän tapahtumista ja kokoontumisista ohjeistetaan ja tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja
johtaja Jaska Siikavirta, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
- STM:n kirje aluehallintovirastoille 6.5.2020 PDF 254kB
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana PDF 265kB
- Valtioneuvoston periaatepäätös 30.4.2020 ja siihen liittyvät aineistot
- Valtioneuvoston periaatepäätös 6.5.2020 ja siihen liittyvät aineistot