Verohallinto: Tulorekisteri kokoaa tulotiedot yhteen paikkaan. Tulorekisteri käyttöön 1.1.2019
Tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019. Palkkatietojen erillisestä vuosi-ilmoittamisesta luovutaan ja työnantajat ilmoittavat palkkatiedot yhteen keskitettyyn tulorekisteriin eri tiedon käyttäjien tarpeita varten. Tasavallan presidentti on 12.1.2018 vahvistanut lain tulotietojärjestelmästä ja laki tulee voimaan 16.1.2018.
Palkkatietojen ilmoittaminen yhdenmukaistuu
Tulorekisteri yksinkertaistaa palkkatietojen ilmoittamisen. Nykyisin työnantajat ilmoittavat tiedot maksamistaan palkoista ja muista ansiotuloista moninkertaisesti eri tahoille eri muodoissa ja aikatauluissa. Jatkossa työnantajat ilmoittavat tiedot vain yhteen kertaan tulorekisteriin, josta ne välittyvät tiedon käyttäjille. Vuosi-ilmoitukset Verohallinnolle, työeläkelaitoksille, Työttömyysvakuutusrahastolle ja työtapaturmavakuuttajille poistuvat.
Palkkatietojen ilmoittaminen on jatkossa myös ajantasaisempaa kuin ennen. Palkat ilmoitetaan tulorekisteriin jokaisen maksutapahtuman jälkeen viiden päivän kuluessa.
Ilmoittaminen on mahdollista automatisoida teknisen rajapinnan avulla. Palkkahallinnon järjestelmään syötetty tieto voidaan siirtää teknistä rajapintaa pitkin tulorekisteriin automaattisesti, joten manuaaliset työvaiheet vähenevät nykyisestä.
Tulorekisteri on osa julkisten palveluiden digitalisointia, joka on pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeita. Sen keskeisenä tavoitteena on yksinkertaistaa tulotietoihin liittyviä ilmoitusmenettelyjä.
Tulorekisteristä näkee vain omat tietonsa
Vuodesta 2019 lähtien kansalaiset näkevät tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta omat tulotietonsa reaaliaikaisesti yhtenä kokonaisuutena. Tulorekisteri ei luo kansalaisille tai viranomaisille uusia tiedonsaantioikeuksia. Kukin tiedon käyttäjä saa vain ne tiedot, joihin on nykyisinkin oikeutettu.
Tulorekisteri antaa kansalaiselle mahdollisuuden tarkastella itseään koskevia palkka-, etuus-, ja eläketulotietoja ajantasaisesti. Esimerkiksi kansalaisen hakiessa itselleen etuutta, tulotiedot ovat etuuden myöntäjän käytössä eikä kansalaisen tarvitse itse toimittaa tulotietojaan hakemuksensa liitteenä. Myös tältä osin uudistus vastaa hallitusohjelman digitalisaatioon liittyviä tavoitteita.
Tulorekisterin toteutus etenee suunnitellussa aikataulussa
"Tulorekisterin toteutuksesta vastaa Verohallinnon alaisuudessa toimiva Kansallinen tulorekisterihanke. Hanke etenee suunnitellusti. Tulorekisterin rajapintojen testaus alkaa maaliskuussa 2018 yhdessä taloushallinnon järjestelmätoimittajien sekä tiedon käyttäjien kanssa", kertoo hankejohtaja Terhi Holmström.
Tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja käyttävät ensimmäisessä vaiheessa vuodesta 2019 alkaen Verohallinto, työeläkelaitokset, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos sekä Työttömyysvakuutusrahasto. Vuoden 2020 alusta mukaan tulevat mm. vahinkovakuuttajat, työsuojeluviranomaiset, kunnat ja työttömyyskassat.
Vuodesta 2020 alkaen tulorekisteriin ilmoitetaan myös eläke- ja etuustulotiedot.