STM: Valviran sote-tehtävät toimialaksi uuteen virastoon

Selvityshenkilö Osmo Soininvaara ottaa kantaa Valviran asemaan perustettaessa valtioneuvoston yhteistä valtakunnallista lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoa.

Soininvaara ehdottaa, että nykyisten aluehallintovirastojen (AVI) sote-tehtävät siirretään Valviran työn jatkajan tehtäviksi siten, että toiminta on monitoimipisteistä, mutta siitä poistetaan aluejako. Toiminnassa pyritään erikoistumiseen niin, että samankaltaisia asioita valmistetavat tai niistä päättävät samat henkilöt koko maan laajuisesti. Päämääränä on osaamisen parantaminen ja päätösten yhtenäistäminen.

Samassa yhteydessä Valviran sote-tehtävät siirretään toimialaksi perustettavaan valtioneuvoston yhteiseen valtakunnalliseen lupa- ohjaus ja valvontavirastoon, jolloin tietysti sen nimi muuttuu. Toimialalle voi tulla muitakin sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan kuuluvia tehtäviä. Toimialan toiminnan sisällöllisestä ohjauksesta vastaa STM.

Nykyisen Valviran työtä jatkavan toimialan itsenäisyydestä substanssikysymyksissä on huolehdittava, kun suunnitellaan uuden viraston toimintaa. Tavoiteltavia synergiaetuja ja yhden luukun periaatetta ei kuitenkaan saa vaarantaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti Soininvaaran selvittämään hallinnonalansa laitosten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen, Valviran ja Fimean mahdollisuuksia tukea sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamista. Toimeksianto on ajalle 2.9.–31.12.2016. Valviran toimintaa ja tehtävän jakoa STM:n muiden laitosten ja maakuntien kanssa käsitellään tarkemmin loppuraportissa. Tämä kannanotto julkaistaan irrallisena, koska samanaikaisesti on meneillään hanke valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien keskittämisestä uuteen valtakunnalliseen virastoon.

Selvityshenkilön kannanotto kokonaisuudessaan (liite)

Back to Top