STM: Urheilijan tapaturma- ja eläketurvaan muutoksia

Hallitus jatkaa urheilijoiden ansioperusteisen sosiaaliturvan asteittaista kehittämistä muutoksilla, jotka ehdotetaan tehtäväksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annettuun lakiin.

Urheilijan vanhuuseläkkeen alkamista koskeva alaikäraja noudattaisi jatkossa työeläkelakien mukaista vanhuuseläkkeen alaikärajaa. Muutos ei kuitenkaan koskisi ennen vuotta 1965 syntyneitä urheilijoita, joiden vanhuuseläkkeen alaikäraja säilyisi nykyisessä 65 ikävuodessa. Vuoden 2017 alusta voimaan tulevan työeläkeuudistuksen myötä vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden alin vanhuuseläkeikä sopeutetaan eliniän odotteen muutokseen.

Urheilijoiden vakuuttamisyläikärajaa muutettaisiin siten, että vakuuttamisyläikäraja olisi jatkossa 65 vuotta. Nyt yläikäraja on 43 vuotta.

Urheilijan vakuutusturvan toteutumisen turvaamiseksi vakuutusyhtiön olisi jatkossa määräaikaan mennessä ilmoitettava sosiaali- ja terveysministeriölle, jos se ei aio jatkossa enää tarjota laissa tarkoitettua vakuutusta. Näin lainsäätäjälle jäisi aikaa järjestää vakuutusturva muulla tavoin, jos näyttäisi siltä, ettei yksikään vakuutusyhtiö tarjoaisi lain mukaista vakuutusta.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 21. tammikuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. toukokuuta 2016. Vanhuuseläkkeen alaikärajaa koskeva muutos tulisi voimaan kuitenkin vasta 1.tammikuuta 2017.

 

Back to Top